perjantai 24. marraskuuta 2017

Helppo ja tunnelmallinen risutähti jouluun itse tehden.

Kylläpäs tänään onkin pimeää! Ihan kirjaimellisesti Black Friday! Meidän aamupäivä hujahtikin poikkeuksellisesti lääkärissä, sillä Pienin alkoi eilen illalla valittamaan vatsaansa. Lopulta vatsa oli niin kipeä, että itkuksihan se meni. Yö kului onneksi vain yhdellä heräämisellä, mutta kivun aamusta jatkuessa oli parempi suunnata lääkäriin sulkemaan pois tietyt sairaudet.

Onneksi kaikki on hyvin ja tämä todennäköisesti toiminnallinen juttu liittyykin vain allergioihin, mikä omalla tavallaan on kyllä helpotus, vaikkakaan ei lapselle kivaa. Noh, vietetään nyt sitten päivä kotosalla ja jos vatsa on illaksi kunnossa, käydään ostamassa joulukalenterit koko porukalle, sekä katsomassa joulunavaus ja ilotulitus.


Pimeyteen saa onneksi valoa tähän vuodenaikaan erilaisilla valosarjoilla. Tässä tähdessä käytetty "fairy lights" -rautalanka on jyskistä ja maksoikohan peräti kolme euroa. Aivan ihanan kevyt ja sopii nimenomaan askarteluhommiin.

Menin tuonne jyskiin itseasiassa alkuviikosta nimenomaan tällaisen risu/valotähden vuoksi, mutta myymälän versio oli niin muovisen oloinen, että päätin askarrella itse. Tähän löytyi tarvikkeet taas sieltä pihan perukoilta.

Napsin rouheita oksia tuoksuvatukasta ja mikähän se toinen olisi.. hmm, nyt en osaa sanoa. Ettei mene ihan mönkään, niinkuin eilisen postauksen pistaasi, joka muuttui cashewksi :D Mutta siis mikä tahansa oksa käy tähän, jopa tuulen tuivertamat risut.

Paju taitaa olla taipuisin materiaali..? Muista vielä kuivattaa oksat ennen askartelua vaikkapa kylppärin lattialämmityksen päällä yön yli, kuten minä tein :)


Voit tehdä risutähden joko käyttäen yhtä oksaa, tai sitoen yhden tai useamman oksan yhteen. Eri paksuudet tuovat lopputulokseen mielenkiintoisuutta ja syvyyttä. Sido oksista kaksi kolmiota ja lopulta kolmiot yhteen. Sidontamateriaaliksi käy mikä tahansa naru tai rautalanka. Mikäli haluat varmistaa solmun kestävyyden, tipauta siihen hitunen pika- tai kuumaliimaa.

Leikkaa valmiista tähdestä tai noista kahdesta erillisestä kolmiosta vielä oksien päädyt suurinpiirtein tasapitkiksi. Virittele valmiiseen tähteen vielä valot ja ripusta paikoilleen :) 

VINKKI: lopuista oksanpätkistä voit tehdä risupuntteja, jotka näyttävät vähän jouluisilta kanelitangoilta. Käytä näitä vaikka asetelmissa.

torstai 23. marraskuuta 2017

Pistaasipähkinä ikkunalaudalla.

Täksi päiväksi luvattu lumimyräkkä on pikkuhiljaa saapunut maisemiin ja ikkunoiden takana tupruava lumi on oikeastaan todella rauhoittava näky. Itseasiassa kaikki luonnossa esiintyvät elementit taitavat olla sitä. Miettikään nyt vaikka myrskyävää merta tai rauhallisempia laineita, veden tuijottaminen on jotenkin hypnoottista, puhumattakaan tulesta. 

Sytytin myös takkaan tulen, vaikkakin olen aina mieltänyt nuo takkahommat jotenkin iltapuuhiksi, mutta keskimmäinen valitteli aamulla ilman viileyttä, joten miksipä ei kun kerran on siihen aikaa.. Parempi lämmittää talo ajoissa kuin liian myöhään :)


Poikkesin eilen lounasreissulla pikaisesti Viherpajassa, sillä olen jo pidempään etsinyt myrttiä täydentämään viherkasvikokoelmaani. Valitettavasti heidän valikoimassaan ei sitä ollut, mutta kun myyjä kyseli mitä etsin, niin päädyimme yhdessä ihan muuhun vaihtoehtoon.

Nämä varrelliset kasvit ovat jotenkin aina iskeneet minuun ja kävin siinä läpi vaihtoehtoja bonsaista, pippurikasvin kautta aina limoviikunaan. Itseasiassa yksi vaihtoehto olisi ollut myös jokin uutuuslime, mutta ainakaan toistaiseksi nuo vaativammat kasvit eivät ole menestyneet hellässä hoivassani.


Lopulta päädyin tähän pistaasi -pähkinään, joka kuulemma ihan oikeasti tuottaa satoa! Noh, tuskin sentään minun keittiössäni.. Paikkana pitäisi olla suhteellisen paljon valoa ja kastelu lautasen kautta. Mietin itsekseni, että auringon olen viimeksi nähnyt viikko sitten Espanjassa ja ruukkuvalintani ei ihan varsinaisesti mahdollista tuota suositeltua kastelua.

Pistaasi kestää kuulemma hyvin leikkaamista, sillä haluan sen pysyvän just about tuollaisena kuin nyt. Kesät sitten ulkokasvina ja talvella sisällä muiden viherkasvien seassa. Ja tarkistin, on kuulemma superhelppo verrattuna oliiviin :D

Mutta nyt taidan viritellä yhden askartelun esille ja samalla jatkaa lumimyräkän ihailua. Pysykäähän lämpimänä 


*edit ajatusvirheen vuoksi pistaasi muuttui cashewksi :D